Klassisen kitaran äänen takana on aina puu. Jokainen soittimen osa, kansilevystä otelautaan, vaikuttaa tavalla tai toisella siihen, miltä kitara kuulostaa ja miten se tuntuu soittajan käsissä. Tällä sivulla käymme läpi yleisimmät puulajit ja pintakäsittelytavat, joita klassisten kitaroiden rakentamisessa käytetään, ja selitämme lyhyesti, mitä eroa niillä käytännössä on.
Kansilevyn puulajit: kuusi ja seetri
Kansilevy, eli kitaran etulevy, on soittimen tärkein yksittäinen osa äänen muodostuksen kannalta. Kaksi ylivoimaisesti yleisintä puulajia kansilevyyn ovat kuusi ja seetri. Kuusesta tehty kansilevy tuottaa tyypillisesti kirkkaan ja selkeän äänen, jossa sävyjen erot kuuluvat tarkasti. Monet soittajat kuvailevat kuusikantista kitaraa "avautuvaksi" ajan myötä: uusi kuusikansi voi kuulostaa aluksi hieman suljetulta, ja sen sointi kirkastuu ja avartuu vuosien soittamisen myötä. Seetristä tehty kansilevy puolestaan tuottaa usein lämpimämmän ja pehmeämmän äänen, ja monet kokevat sen soivan täydellä voimalla jo aivan uutena, ilman pitkää totuttelujaksoa. Kumpikaan puulaji ei ole yksiselitteisesti parempi, kyse on ennen kaikkea makuasiasta ja siitä, millaista sävyä ja soittotuntumaa soittaja etsii.
Runko ja kyljet: ruusupuu
Kitaran kyljet ja pohja tehdään yleensä eri puulajista kuin kansilevy, usein tiiviimmästä ja kovemmasta puusta, joka heijastaa ääntä takaisin kansilevyyn. Ruusupuu, tunnetaan myös nimellä palisanteri, on yksi perinteisimmistä ja arvostetuimmista vaihtoehdoista tähän tarkoitukseen. Eri alueilta peräisin olevilla ruusupuulajeilla on hieman erilaiset ominaisuudet: intialainen ruusupuu on yleisin ja melko tasalaatuinen vaihtoehto, madagaskarilainen ruusupuu on harvinaisempi ja usein visuaalisesti vaihtelevampaa, ja brasilialainen ruusupuu on historiallisesti arvostetuimpia lajeja, mutta sen saatavuus on vuosien varrella rajoittunut merkittävästi kansainvälisten suojelusäännösten myötä. Kyljet ja pohja vaikuttavat erityisesti äänen heijastumiseen ja sävyn täyteläisyyteen, vaikka kansilevy on äänen synnyn kannalta ratkaisevin osa.
Otelauta: eebenpuu
Kaulan päällä oleva otelauta altistuu jatkuvalle kosketukselle ja hankaukselle, joten siihen valitaan yleensä erittäin kova ja tiivis puulaji. Eebenpuu on klassisissa kitaroissa suosituin valinta otelautaan, koska se kestää vuosien käytön kulumista hyvin ja antaa sormille tasaisen, sileän pinnan liikkua. Eebenpuun tummanmusta väri on myös visuaalisesti tunnistettava piirre monissa käsintehdyissä soittimissa. Jotkin rakentajat käyttävät otelautaan myös muita kovia puulajeja, mutta eebenpuu on säilyttänyt asemansa yhtenä alan vakiintuneimmista materiaaleista.
Lakat ja pintakäsittelyt
Pintakäsittely suojaa puuta kosteudelta ja käsittelyn aiheuttamalta kulumiselta, mutta se vaikuttaa myös soittimen ääneen. Sellakka on perinteinen pintakäsittelyaine, jota on käytetty käsintehdyissä kitaroissa vuosisatojen ajan. Sellakkakerros on erittäin ohut, mikä antaa kansilevylle mahdollisuuden värähdellä vapaasti, ja monet pitävät sellakoitua kitaraa sävyltään erityisen avoimena. Haittapuolena sellakka on herkkä naarmuille ja kosteudelle, ja sen hoitaminen vaatii enemmän varovaisuutta kuin kovempien lakkojen. Polyuretaani on nykyaikaisempi vaihtoehto, joka muodostaa huomattavasti kestävämmän ja kovemman pintakerroksen. Polyuretaanilakkaus kestää paremmin naarmuja ja kosteuden vaihteluita, mutta osa soittajista kokee, että paksumpi ja kovempi lakkakerros voi hieman vaimentaa kansilevyn värähtelyä verrattuna ohueen sellakkaan. Valinta näiden kahden välillä on tyypillisesti kompromissi kestävyyden ja äänenavoimuuden välillä.
Lue lisää
Jos haluat ymmärtää, miten näitä materiaaleja käytännössä yhdistellään kitaran valmistuksessa, tutustu sivuumme kitaran rakentamisesta. Kun kitara on valittu ja hankittu, kannattaa myös lukea, miten soitin pidetään hyvässä kunnossa eri ilmasto-olosuhteissa sivulla kitaran säilytys.
