Etusivu      Yritys
Tulosta sivu
 
 
”Liikanen”- kitaroiden kokopäivätoiminen ammattimainen valmistus aloitettiin vuonna 1986. Tänä päivänä kitarat rakennetaan Helsingissä Herttoniemen teollisuusalueella kokeneiden soitinrakentajien yhteistyönä.
 
 
 
 
Verstaan perustaja Kauko Liikanen on rakentanut  kitaroita yli 30 vuotta. Aiemmin hän työskenteli 10 vuotta ääni ja värähtelylaboratoriossa. Hän opiskeli myös klassisen kitaran soittoa.
 
 
 
Keijo Liikanen aloitti kitaranrakennuksen v. 1990. Aiemmin hän oli työnjohtajana puhelinteollisuudessa. Varsinaisen rakennustyön lisäksi hän huolehtii materiaalien hankinnasta ja muista talouteen liittyvistä asioista.
 
 
Uwe Florath valmistui diplomikitaristiksi Kölnin musiikkikorkeakoulusta Saksassa. Hän opetti kitaransoittoa Helsingin yliopistossa ennen kuin hän alkoi kitaranrakennuksen v. 1999.Yhdessä Kauko Liikasen kanssa he kehittivät uudenlaisen kitarankannen rakenteen joka patentoitiin ja sai nimekseen ”LensResonanceSystem”.
 
 
 
 
Babak Reza on Iranin Teheranista Suomeen muuttanut soitinrakentaja ja muusikko. Hän aloitti ”Liikanen”- kitaroiden rakentamisen v.2005.